Ly Kaipiainen kaataa ja hoitoleikkaa puita Helsingin puistoissa ja taajamametsissä. Hyvillä työkaluilla ja oikealla tekniikalla pärjää pitkälle. Oksistossa voi tosin kohdata myös yllätyksiä.
Ly Kaipiainen ei tee etätyötä edes koronaviruksen jyllätessä. Suurin osa arboristien eli puunhoitajien työpäivästä kuluu ulkona raittiissa ilmassa. Kaipiainen hoitaa puustoa alusta loppuuun: istuttaa, muotoleikkaa, kaataa ja tukee oksia. Lisäksi hänen perustyöhönsä kuuluu kasvuston karsimista esimerkiksi remonttien ja rakennustöiden tieltä.
– Joskus teemme saaressa töitä monta päivää vain linnunlaulu seuranamme, toisinaan suhaamme kaupungin laidalta toiselle.
Arboristin ei Kaipiaisen mukaan tarvitse olla varsinaisesti atleetti tai voimanainen, kunhan päätä ei huimaa.
– Latvassa keikkuessa on tärkeää tietää, mitä tekee. Muuten tämä on aika pitkälti välineurheilua: hyvillä työkaluilla ja oikealla tekniikalla pärjää pitkälle.
Luonto on minun juttuni
Arboristikoulutus on kaksivuotinen ja edellyttää aiempaa metsä- tai puutarhatalouden perustutkintoa. Kaipiainen kouluttautui kotimaassaan Virossa kukkaviljelijäksi ja puutarhuriksi. Kun alan työt olivat Suomessa kiven alla, hän hankki puutarhurin pätevyyden myös Suomessa.
Erikoisalueensa Ly Kaipiainen löysi ollessaan työharjoittelussa nykyisellä työnantajallaan Staralla.
– Kasvit ja luonto ovat aina olleet minun juttuni. Vuosien saatossa kiinnostuksen kohteet ovat tosin muuttuneet isokokoisemmiksi, Kaipiainen nauraa.
Omaa suosikkipuutaan hänen ei tarvitse kauan pähkäillä.
– Tervaleppä, ehdottomasti. Lempiyksilöni kasvaa Töölönlahden rannassa ja on aivan joulukuusen näköinen, niin tasainen ja nätti, hän perustelee.
Sukkana alas puusta
Ennen kuin Kaipiainen sai arboristin tutkintotodistuksen, hänen tuli tunnistaa Suomen yleisimmät puu- ja pensaslajit ja osata tehdä puulle kuntoarvio sekä silmämääräisesti että koneellisilla apuvälineillä.
– Arboristitutkinto suoritetaan näyttöinä, joissa osaamisen lisäksi painottuvat turvallisuusseikat. Esimerkiksi puun kaatuminen väärään suuntaan tai kiipeilyköysien solmujen löystyminen voi olla kohtalokasta.
Kadunvarsilla ja liikenteen hälinässä puiden leikkauksissa ja kaadoissa arboristit käyttävät useimmiten henkilönostimia, jotka vievät heidät nostokorissa työn äärelle. Työkalupakkiin kuuluu yhteensä viitisentoista työvälinettä, mutta useimmista paikoista selviää joko käsi- tai moottorisahalla.
”Jarru pääsi löystymään liikaa, ja putosin monta metriä sukkana alas.”
Vaikka arboristit pukeutuvat keskikesälläkin viiltosuojahousuihin ja turvakenkiin, jokaista tehtävää edeltää riskianalyysi. Kaipiainen ja hänen neljän naisen tiiminsä kohtaavat tuon tuosta haastavia tilanteita. Etenkin eräs läheltä piti -tilanne on jäänyt hänelle elävästi mieleen.
– Olin hoitoleikkaamassa puuta, kun kädessäni ollut hoitokoukku jäi minun ja kiipeilyn varmistavan jarrun väliin. Jarru pääsi löystymään liikaa, ja putosin monta metriä sukkana alas. Hoidin työtehtävän loppuun, vaikka jalat kyllä tärisivät aika lailla.
Virkavalta apuun
Ly Kaipiainen tekee liki kaikkia töitä, istutukset mukaan lukien, vuoden ympäri. Lahoamisasteen ilmoittavat laitteet eivät tosin paukkupakkasilla toimi, ja kaadot pyritään tekemään lehdettöminä aikoina.
Helsinkiläisarboristien tavallisimpia hoidokkeja ovat lehmukset, jonka latvustot rönsyilevät herkästi.
Eniten kaadetaan jalavia, joskus jopa yötä myöten. Yökaatojen syynä ovat useimmiten raitiovaunulinjat, joiden sähköt kytketään kaatojen ajaksi pois. Se ei vilkkailla kaduilla onnistu kovin helposti päiväsaikaan.
Kaipiainen muistuttaa, että puun kuntoa ei aina voi todeta silmämääräisesti. Terveeltäkin näyttävä puu voi olla sisältä osittain tai kokonaan laho. Joskus puistopuiden kaatoa vastustetaan kiivaasti isollakin porukalla. Tarvittaessa esimiehet valvovat työn sujuvuutta ja puuttuvat häiriöihin.
– Jos ei muu auta, kutsumme virkavallan paikalle. Yleensä kiistoista selvitään kuitenkin puhumalla, ja joskus ihmiset tulevat myös kiittämään meitä hyvin tehdystä työstä, Kaipiainen sanoo.
Ruumis ja rengastuksia
Kaipiaisen mukaan jokainen työpäivä on erilainen eikä koskaan tiedä, mitä oksistossa tulee vastaan.
– Kerran löysimme hirttäytyneen miehen erään sairaalan puistosta. Se vaikutti luonnollisesti mielialaan, vaikkei varsinaisesti työhömme liittynytkään.
Työn mukavampiin bonuksiin kuuluu auttaminen lintujen rengastamisessa.
– Olemme esimerkiksi hakeneet kanahaukkojen ja sääksien poikasia alas puusta rengastettavaksi. Luonnon monimuotoisuus ja sen keskellä eläminen ovat ehdottomasti työni parhaita puolia.